Koko perheen kesäravitapahtuma, jossa voit aistia aitoa maalaisravitunnelmaa ja nauttia hevosten läheisyydestä, jännittävistä kilpailutapahtumista ja kesän herkuista.

Jämsän Ravit 2026 ravataan jälleen heinäkuun 11. & 12. päivä!
Kaksipäiväisen tapahtuman lauantai on profiloitunut perhepäiväksi, jolloin kaviouralla ravataan poni- ja hevoslähtöjen lisäksi myös supersuosittu keppihevoslähtö. Sunnuntaina kaviouralla taas nähdään huippuraviurheilun kärkeä raviradan omissa pääkilpailuissa Jämsän Äijän ja Ämmän Ajoissa. Voit myös bongata ravivuoden päätapahtumaan Kuninkuusraveihin tähtääviä suomenhevosia.
Saapuminen, pysäköinti ja turvallisuus
Kilpakorven ravirata sijaitsee Jämsässä noin 3 kilometriä ydinkeskustasta Tampereen suuntaan osoitteessa: Raviradantie 20, 42100 Jämsä. Tapahtuma-aikana keskustassa ja keskeisissä risteyksissä on opasteita tapahtumaan.
Pysäköinti tapahtumassa on maksutonta. Pysäköinti tapahtuu ravirata-alueen välittömässä läheisyydessä hiekka-, nurmi- ja asfalttialueilla. Yleisöryntäyksen sattuessa autoja on parkkeerattu myös läheiselle teollisuusalueelle. Liikenteenohjaajat opastavat sinut ja autosi sopivaan parkkiin.
Kun auto on parkissa suuntaa kohti sisääntuloporttia, portilla on väyliä ”Liput”, jos ostat liput portilta, ”Ennakkoliput”, jos olet ostanut lipun etukäteen ja ”yhteistyökumppanit”, jos tulet tapahtumaan kutsuvieraana.
Ennakkolippuportista voivat kulkea sunnuntaina myös kahden päivän rannekkeen omaavat henkilöt.
Tapahtumaan ei saa tuoda alkoholijuomia eikä terä- ja lyömäaseita. Lisäksi tallialueelle ei saa viedä sateenvarjoja, lastenvaunuja eikä koiria.
Liput
Jämsän Raveihin myydään pääsylippuja ennakkoon Biletin kautta tai niitä voi ostaa sisääntuloportilta.
Lipputyyppeinä raveihin toimivat:
- 1 PV lippu LA 10€
- 1 PV lippuSU 10 €
- 2 PV ranneke 15 €
Alle 16-vuotiaat, sekä sotiemme veteraanit ja lotat ovat tervetulleita maksutta. Avustajat ovat tervetulleita tapahtumaan maksutta, kun avustettavalla on mukanaan avustajaan oikeuttava EU:n vammaiskortti.
Kaikki liput vaihdetaan sisääntuloportilla yhden päivän tai kahden päivän rannekkeisiin. Ranneke kiinnitetään portilla suoraan käteen. Lipun voi lukea vain kerran, joten varmistathan, että ranneke on kädessäsi, jos poistut välissä alueelta.
Käsiohjelma on tapahtumassa myynnissä oleva info- ja aikatauluvihko, jonka avulla seuraat päivän tapahtumia. Käsiohjelmasta löydät myös aluekartan ja tietoa tapahtuman palveluista. Käsiohjelman hinta 5 € ja sen voi ostaa sisääntuloportilta, kahviosta tai ennakkoon ilmoitetuista myyntipisteistä tapahtumaviikolla. Kilpailijoille käsiohjelmat jaetaan sisääntuloportilla.
Käsiohjelmaa myydään ennakkoon kahvila Akuliinasta, Jämsänkosken Nesteeltä, Keskuskioskilta ja Kuhmoisten Nesteeltä. Ohjelmien ennakkomyynti alkaa raviviikon torstaina.
Aikataulu
Vuoden 2026 tapahtuman aikataulu tarkentuu myöhemmin.
Aluekartta ja palvelut
Yleisöä palvelevat Jämsän Raveissa useat myyntipisteet ja katsomot, joista voi seurata ravitapahtumia. Kyseessä on kesäinen ulkotapahtuma, joten kannattaa varautua kelin mukaisesti.
Ravitapahtumia voi seurata kolmesta istumakatsomosta, joista yksi on katettu. Lisäksi alueella on penkkejä, pöytäryhmiä ja saa mukaan ottaa oman piknikviltin tai retkituolin.
Myyntipisteitä löytyy ympäri tapahtuma-aluetta, joissa tarjolla on muun muassa kahvia, pullaa, ravimakkaraa, pyttipannua, lettuja ja virvokkeita. Tapahtumassa on myös jäätelö- ja lakumyyjä, Original Wings siipiauto ja Akuliinan kesäterassi.
Tutustu aluekarttaan ja muihin yleisöalueen palveluihin täältä.
Lapsiperheet raveissa
Jämsän Ravit ovat koko perheen ravitapahtuma, jonne ovat tervetulleita kaikenikäiset. Alle 16-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta.
Lasten ohjelma päivittyy tähän lähempänä tapahtumaa.
Leikkipaikkalla: keppihevostalli, -esterata, heikkalaatikko leluineen, polkumopot ja hevosfiguurit. Lapset ovat leikkipaikalla vanhempien vastuulla.
Huom. Lastenvaunut ovat tervetulleita tapahtuman yleisöalueelle, mutta ethän mene vaunujen kanssa tallialueelle.
Iltajuhla
Lisätietoja Iltajuhlasta tulossa.
Majoitus
Majoitusta vailla Jämsän Raviviikonlopulle?
Jämsän Ravirata-alueen välittömässä läheisyydessä ei ole majotusmahdollisuutta. Jämsässä on kuitenkin tarjolla useita majoituksentarjoajia hotelleista, hostelleihin, mökkimajoitukseen ja leirintäaluisiin.
Keski-Suomen majoitusvaihtoehtoja löydät kootusti Visit Jyväskylä Regionin -sivuilta. Majoituksessa voit rajata erilaisia vaihtoehtoja Jämsän alueelle.
Talkoolaiseksi?
Jämsän Ravitapahtuma nousee pystyy yli 100 innokkaan talkoolaisen voimin. Talkoolaisia tarvitaan ennen, jälkeen kuin tapahtuma-aikana. Ilman talkoolaisia tapahtuma ei olisi mahdollinen.
Haluatko liittyä mukaan talkoolaiseksi? Saavu vain rohkeasti talkoisiin! Meillä ei tarvitse ennakkoilmoittautumista eikä osaamista tietystä toimialasta tai edes kokemusta raviurheilusta. Talkoopäivät löytyvät nettisivuiltamme tapahtumakalenterista.
Talkoot aloitetaan aina yhdessä kokoontumalla katsomorakennuksen kahvioon, jossa suoritetaan tehtävien jako. Talkoisiin kuuluu aina perinteiset pullakahvit.
Jos haluat talkoilemaan itse ravitapahtumaan, otathan yhteyttä johtokunnan jäseniin tai saavut talkoisiin ennen tapahtumaa. Kaikille löytyy varmasti tehtävää!

Kuva: Jannika Jokinen
